torstai 10. elokuuta 2017

Ruuti näytillä

Ruuti kävi komeasti esittäytymässä Ypäjän Kansallisessa Poninäyttelyssä sekä rotukehässä, että
Hippoksen luokassa. Käytöksestään oripoika saa täydet pisteet, se oli koko päivän erittäin mallikelpoinen, käytti ääntään ja muutaman kerran keveni etupäästään, mutta muuten osasi olla hienosti. Lastautui suorilta, seisoi kopissa yksin tauoilla syömässä ja matkusti rauhassa.
Pisteitä nuorukainen sai Hippokselta 8,0-8,0-7,5-7,5-7,5-8,0-8,0-6,5-7,0-7,5-8,0 ja niillä sai hienosti II-palkinnon! Liikkeitä Ruuti ei malttanut esittää niin hyvin kun olisi osannut, mutta sallittakoon pieneltä alku jännittäminen. Korkeutta oli tasan 117cm edestä ja takaa.


Hippoksen arvostelu:
Hyvin kehittynyt varsa, jolla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs pää. Rungossa on hyvä syvyys, lapa on pitkä ja pysty. Hevosella on hyvä säkä, lanne on pitkä. Lautanen on hieman luisu, voisi olla pidempi. Jaloissa on riittävä luusto. Jalat ovat sivusta hyväasentoiset ja liikkeet ovat kauttaaltaan suorat. Käynti on lyhyttä ja jännittynyttä. Ravi on kevyttä ja lyhyttä.

Rotukehässä alettiin tietysti olla jo väsyneempiä, mutta malttia oli nyt enemmän. Jaksoi paremmin seistä vaikka venyikin kuin sula juusto, kun yritti korjata. Käynnin esitti erittäin hyvin! Ravissa jäi tahmeaksi, mutta sekin oli parempi kuin Hippoksen kehässä. Rotukehästä pojalle saatiin myös II-palkinto ja sijoitus luokassaan 2. !! Olin todella yllättynyt, että Ruuti pääsi niin korkealle kipuamaan sijoituksissa, vaikka onhan se toki komea miehen alku.

Rotukehän arvostelu:
Välutvecklad, maskulin. Normalt utvecklad. Nagot rak hals. Välvinklad bog och välmarkerad manke. Gott djup. Rastypiskt kors. Välbenad från sidan, tät fram och bak. Avslappnad, taktmässig skritt. Täktmässig, markbunden trav.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti