torstai 31. elokuuta 2017

Fiinan kantakirjaus

Fiina kävi 30.8. Littoisissa kantakirjattavana. Pitkän aikaa pohdin, että vienkö vielä tänä vuonna, kun Fiinan kanssa on ollut niin paljon kaikenlaista harmia, kolhuja ja liikevirheitä. Päätin kuitenkin, että mennään kokeilemaan. Ennen kantakirjausta Fiina sai tehohoitoa lihaksistoonsa, sitä hierottiin, venyteltiin, uitettiin ja laukattiin. Saatiin selkä paremmaksi ja sitä myötä liike paremmaksi.



Rakennearvostelun esitys meni yhtä ravi pätkää lukuunottamatta hyvin. Malttia paikoillaan seisoskeluunkin oli yllättävän paljon. Käynti jäi hieman lyhyeksi, siitä mitä se mielestäni olisi voinut olla, mutta tyytyväinen olen silti.
Käyttökokeen Fiina teki mielestäni oikein malliikkaasti, se oli rento, reipas ja kuulolla. Pysähdykset saatiin hyviksi, yhdessä pysähdyksessä ei mitään hoppuilua, kahdessa muussa jäi takajalka vähän liikkuvaksi. :D Kokonaisuuteen olen hyvin tyytyväinen ja näin saimme ensimmäisen oman kasvatin jalostusarvosteltua ja hyväksyttyä kantakirjaan!
Kakkosta lähdettiin hakemaan ja kakkonen saatiin!! :)






Tulokset näkyvät tässä:

Säkäkorkeus 128,5cm
Lautaskorkeus 126cm
Rinnanympärys 159cm
Etusäären ympärys 16cm

Tyyppi 8,0
Pää ja kaula 7,5
Ylälinja 8,0
Etuosa 7,0
Takaosa 8,5
Etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 6,5
Takajalat ja liikkeiden säännöllisyys 7,0
Käyntiliikkeet 7,5
Raviliikkeet 8,0
Laukka 7,0
Yleisvaikutelma 7,5
Kaviot 7,5

Ponilla on hyvä rotu- ja tammaleima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen, hieman lyhyt kaula. Lapa on pitkä ja pysty, säkä on matala. Rungossa on hyvä syvyys. Ylälinja on lihaksikas. Takaosa on rotutyyppillinen, lihaksikas. Jaloissa on riittävä luusto. Etujalat ovat piirteettömät, etusääret ovat supistuneet. Vasen etujalka on hajajalkainen. Kinner on kiverä. Liikkeet ovat ahtaat käynnissä kauttaaltaan, takaa länkinen. Ravissa takaa suorat liikkeet. Käynti on energistä ja melko matkaavoittavaa. Ravi on tahdikasta ja jäntevää, saisi olla lennokkaampaa. Laukka on energistä mutta etupainoista. Takonut takakavioihin. Hyväntyyppinen ja energisesti liikkuva poni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti