maanantai 30. toukokuuta 2016

Ravasimme laitumelle..

Hevosenko tahdot? No, yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.

Seuraavaksi huomaat, että oletkin köyhä,
ja naapuritkin kuiskii, että päästä vähän löysä.


Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo eikä neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy poneilla aivan tuota pikaa.


No uskallatko leikkiin, mites olis vielä yks?
Kai tallissa nurkassa saa sen säilytetyks?
Pelloilla, pihoilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden ponin hoito, iltoja kai pilaa.


Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Vaatteissa on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
pihalla kavionjäljet toisten sekaan häviää.


Ei hevosten määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman oisi laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas harjapää.
Laskut vain kasvaa ja velkaa vielä jää.


Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin häviää,
paitsi hevostuttavat, joilla on samat kuviot nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää,
kun näyttelyt ja kilpailut sun viikonloput täyttää.


Poninruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset.
Ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä kohta oonko vainaa?
Silloin lempiponisi pään polvellesi painaa.


Se katsoo sua rakastaen ja sinä päätät jaksaa
pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi syliponiksi, kaikki täyttää jonkun tarpeen.


Mutta talvi on kurja, ei siitä hepatkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee, vaikka taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla.
Ja aamuisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.


Hevoset ja kilpailut, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on ponit elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat, ja parhaat ystäväsi.


On maailmasi muuttunut, ei mikään enää samaa,
kun ihminen on kokonaan hevostensa omistama.


~ teksti by tuntematon Facebook taiteilija ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti